Kuuntelin tässä erästä vanhaa laulua jossa sotilas mietti tappamisiaan. Siinä jäin sitten miettimään että mitä olisi seurannut jos kyseinen herras henkilö olisi jättänyt rauhoittamatta, ilmeisesti itänaapurin asukin. Eikö naapurimme olisi lähes täydellä varmuudella käynyt häiritsemään tuon laulavan sotilaan lähintä aseveljeä. Mitenkäs sitten olisi laulettu?? Luultavasti virttä kirkkomaalla.

Tätä seikkaa olen juuri ihmettellyt niissä hyvää tarkoittavien henkilöiden puheissa joissa sotimista moititaan. Täysin päätöntä hommaahan se on, mutta varsinkin puolustus on hyvinkin perusteltua. Eikö voisi joka kerta,  sielunverran ruumista keventäessään, ajatella pelastaneensa kaverinsa hengen, sen sijaan että miettii ja moittii itseään tappo puuhista. Olisihan se lähes sama jos kävelisi ohi kun kaveria otetaan pimeällä kujalla hengiltä. Siis teoriassa.

Vaikka mitäpä minä tästä tiedän. Ketään en ole koskaan joutunut ampumaan, enkä toivottavasti ikinä joudu tilanteeseen jossa täytyisi. Tuskin oli laulajammekaan miettinyt sen syvällisemmin sanomaansa. Hieno kappele siitä syntyi ja iski ainakin minuun vielä nytkin. Ja minusta kaikki mikä herättää ajatuksia ja kritiikkiäkin on hyväksi. Sillä tavalla asioita saa pohdittua, vaikka vastaisen varalle.