Katsoin A2 Jumalailtaa eilen illalla ja aloin ihmettelemään asioita oikein urakalla. Ensinnäkin koko keskustelu yltyi vähän väliä huutamiseksi. Mitä tämä tarkoittaa?? Eivätkö aikuiset ihmiset osaa mielipiteitään ja uskomuksiaan perustella muuten kuin ääntään korottamalla. Tietysti uskonto aiheuttaa isoja tunnepohjaisia reaktioita, mutta pitäisi sentään housuissaan pysyä.

Ainoat, minun mielestäni, asialliset ja hyvin perustellut kommentit tulivat dosentti Matti Myllykoskelta, kansanedustaja Irina Krohnilta, arkkipiispa Jukka Paarmalta ja muslimi Isra Lehtiseltä. Myös wiccojen edustaja Johanna Virtanen puhui asiaa, vaikka vasta keskustelun loppupuolella mukaan tulikin. Muut mielestäni lähinnä sortuivat fanaattisuuteen ja asioiden oikeaksi toteamiseen niitä perustelematta. Heilläkin toki hienoja pointteja mutta ne olisi pitänyt mielestäni perustella.

Oikein harmittaa kun ei itse ollut siellä. Moneen kohtaan olisin löytänyt hyvää sanottavaa ja kysyttävää. Tuntui siltä kuin toisten arvostus ja heidän asemaansa asettuminen unohtuisi aina kun tulee puhe uskonnosta. Mistä se johtuu?? Yrittävätkö ihmiset vältellä uskon asioissa välttämättäkin olevia kysymyksiä joihin emme voi vastata?? Pyritäänkö fanaattisuudella ja toisten mielipiteiden suoralla kieltämisellä peittämään omaa epävarmuutta?? Jos näin on täytyisi meidän olla hyvin varovaisia mitä sanomme jottei keskustelu menetä punanaista lankaansa ja ajaudu pahempaan sekasortoon. Jumalaillan keskustelukin pysyi raiteillaan lähinnä muutamilla hyviillä kommenteilla, ja juontajien väliintulon ansiosta.

Lisään vielä tähän että itse olen ateisti. Tai ehkä en sitäkään koska en katso minkään uskonnon olevan tarpeellista, ainakaan omalla kohdallani. Jos joku siitä apua löytää niin se on aivan loistavaa, siis hänelle. Ihmettelen lisäksi miksi meillä on kirkko?? Eikä se ole instituuttina ainakin nykyisessä muodossaan turha?? Jos vanhemmat opettaisivat hyviä arvoja ja miten yhteiskunnassa tulee toimia, voisimme jättää kirkon kokonaan pois. Toisaalta koska meissä on niin sanottuja ei toivottujakin yksilöitä, ei tälläinen utopia tule toimimaan. Mutta täytyyhän jokaisella olla unelmia.

Jokaiselle mittansa mukaan sanoi vanha kansa. Kukin kantaa tässä maailmassa kaiken minkä jaksaa. Toisille se on enemmän, toisille vähemmän. Joskus tuntuu, anteeksi nyt, siltä että aika monet tarvitsevat jotain tulevaa parempaa. Olkoon se sitten vaikka kuoleman jälkeistä.