Katsoin A2 Jumalailtaa eilen illalla ja aloin ihmettelemään asioita
oikein urakalla. Ensinnäkin koko keskustelu yltyi vähän väliä
huutamiseksi. Mitä tämä tarkoittaa?? Eivätkö aikuiset ihmiset osaa
mielipiteitään ja uskomuksiaan perustella muuten kuin ääntään
korottamalla. Tietysti uskonto aiheuttaa isoja tunnepohjaisia
reaktioita, mutta pitäisi sentään housuissaan pysyä.
Ainoat, minun mielestäni, asialliset ja hyvin perustellut kommentit
tulivat dosentti Matti Myllykoskelta, kansanedustaja Irina Krohnilta,
arkkipiispa Jukka Paarmalta ja muslimi Isra Lehtiseltä. Myös wiccojen
edustaja Johanna Virtanen puhui asiaa, vaikka vasta keskustelun
loppupuolella mukaan tulikin. Muut mielestäni lähinnä sortuivat
fanaattisuuteen ja asioiden oikeaksi toteamiseen niitä perustelematta.
Heilläkin toki hienoja pointteja mutta ne olisi pitänyt mielestäni
perustella.
Oikein harmittaa kun ei itse ollut siellä. Moneen
kohtaan olisin löytänyt hyvää sanottavaa ja kysyttävää. Tuntui siltä
kuin toisten arvostus ja heidän asemaansa asettuminen unohtuisi aina
kun tulee puhe uskonnosta. Mistä se johtuu?? Yrittävätkö ihmiset
vältellä uskon asioissa välttämättäkin olevia kysymyksiä joihin emme
voi vastata?? Pyritäänkö fanaattisuudella ja toisten mielipiteiden
suoralla kieltämisellä peittämään omaa epävarmuutta?? Jos näin on
täytyisi meidän olla hyvin varovaisia mitä sanomme jottei keskustelu
menetä punanaista lankaansa ja ajaudu pahempaan sekasortoon.
Jumalaillan keskustelukin pysyi raiteillaan lähinnä muutamilla hyviillä
kommenteilla, ja juontajien väliintulon ansiosta.
Lisään vielä tähän että itse olen ateisti. Tai ehkä en sitäkään koska
en katso minkään uskonnon olevan tarpeellista, ainakaan omalla
kohdallani. Jos joku siitä apua löytää niin se on aivan loistavaa, siis
hänelle. Ihmettelen lisäksi miksi meillä on kirkko?? Eikä se ole
instituuttina ainakin nykyisessä muodossaan turha?? Jos vanhemmat
opettaisivat hyviä arvoja ja miten yhteiskunnassa tulee toimia,
voisimme jättää kirkon kokonaan pois. Toisaalta koska meissä on niin
sanottuja ei toivottujakin yksilöitä, ei tälläinen utopia tule
toimimaan. Mutta täytyyhän jokaisella olla unelmia.
Jokaiselle mittansa mukaan sanoi vanha kansa. Kukin kantaa tässä
maailmassa kaiken minkä jaksaa. Toisille se on enemmän, toisille
vähemmän. Joskus tuntuu, anteeksi nyt, siltä että aika monet
tarvitsevat jotain tulevaa parempaa. Olkoon se sitten vaikka kuoleman
jälkeistä.
keskiviikko, 5. huhtikuu 2006
Kommentit